The Beginning of Everything - Part 1

Kaiken Alku - Osa 1

Tämä artikkeli ei ole täysin valmis, sillä suoraan sanottuna, en osaa tässä hetkessä jatkaa sitä loogisesti eteenpäin. Kaipaan teidän kokemuksia ja ajatuksia. Taas toisaalta huomaan tämän aiheen olevan kuin verso josta on alkamassa monia oksia. En vain tiedä vielä millaisia.

 

Yksi lause, monta maailmaa

Kummisedälläni oli tapana haastaa kehitystäni ja laajentaa ajatusmaailmaani. Sain häneltä 13-vuotislahjaksi Sofian Maailman. Jostein Gaarden:n kirjan, joka on kuin filosofian oppikirja romaanina. Kesti vuosia ennen kuin sain kirjan luettua. Syy oli yllättävä, sillä kirja alkaa sanoilla “Eedenin puutarha…loppujen lopuksi jotakin oli joskus täytynyt syntyä tyhjästä…” Pelkästään tuo sai pääni pyörälle kuukausiksi. Ja saa se pohtimaan edelleen.

 

Mitä jos kaikki onkin tästä?

Avasin kirjan nyt uudestaan, muistuttaakseni itseäni tuosta lauseesta. Kun käymme tieteellisesti kehityskertomusta taaksepäin, törmäämme lopulta siihen seikkaan, ettei ole mitään jäljellä. Ei ole mitään, mistä voisi syntyä mitään. Ei ainakaan mitään sellaista mitä me ymmärtäisimme. Joten, onko siis myönnettävä se tosiasia, että aivan kaikki mitä näemme ja koemme on tehty yhdestä ja samasta asiasta.

 

Hiljaisuuden ytimessä

Tätä kirjoittaessani törmäsin ohjattuun meditaatioon, jossa pyydettiin tuntemaan kaikki ympärilläsi oleva - yhtenäinen universumi. Kuinka ollakaan, silmät kiinni ja uudesta näkökulmasta, sitä tunsikin kaiken ihan eri tavalla. Kokeile vaikka! Sulje silmäsi, vedä syvään henkeä ja ole pieni hetki paikallasi. Koita tuntea kuinka ilma kulkee keuhkoihin, kuinka sydämesi pumppaa rinnassasi, kuinka maa vetää kehoasi puoleensa, kuinka huonekalusi/ympäristösi on lähelläsi, kuinka ilma virtaa ympärilläsi…

 

Yhteinen tutkimusmatka

Ehkä vien ajatuksen todella pitkälle, etkä tunne kehosi ulkopuolella mitään, mutta sainpa sinut sentään pienelle tutkimusmatkalle 😉 Jos olet yhtään samanlainen kuin minä ja huomaat vielä päivienkin päästä ajattelevasi tätä asiaa, niin jätä kommentti tai laita minulle viestiä. Kaikki keskustelu ja kokemukset aiheesta ovat tervetulleita.

Katsotaan mihin tämä verso kasvaa 🌿
Kukoistetaan yhdessä 🌺

Follow
Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.