Impatience - How to Survive with Unwanted Trait

Malttamattomuus – Näin elät ei-toivotun piirteen kanssa

Jokaisella meistä on luonteenpiirteitä joista emme välttämättä erityisesti pidä. Itselläni se on malttamattomuus. 


Aikaansaava vai malttamaton luonne?

Tämäkin asia alkoi valjeta itselleni vasta muutama vuosi sitten. Ja niin alkoi matka “parantumiseen” eli piirteen kanssa elämiseen, sen hyväksymiseen ja oikeisiin toimintatapoihin. Olen siis molempia. Saan paljon aikaan lyhyessäkin ajassa. Olen niitä jotka ammentaa inspiraatiosta ja jos se käskee tänään pesemään matkalaukun, niin tänään pesen matkalaukun. Kuitenkin, jos sille matkalaukulle ei olekaan tiedossa käyttökertaa, niin lähitulevaisuudessa areenalle astuu malttamattomuus. Hänen kanssaan olen saanutkin painia oikein olan takaa koko eilisen päivän.


Akilleen kantapää

Se Malttamattomuus. Se on huono piirre, sillä se vetää puoleensa myös ahdistuksen, pelon, stressin, kiireen ja pakon. Se on ollut kuin riippuvuus. Kuin yrittäisi vierottaa itseään jostain, vaikka sokerista tai kahvista, jotka ovat olleet mukana nuoresta asti. Tähänkin olen löytänyt apua Jumalasta. Yllätys yllätys. Ystävä auttaa myös. Hänen täytyy kuitenkin olla tietoinen ongelmasta, tavoitteestani sekä sillä hetkellä korkeammalla tasolla itse, jotta pystyn irrottautumaan omasta matalastani. Kirjoitin aikaisemmin artikkelin Sisäisen Palon Merkityksestä, jos haluat lukea lisää. Näistä on suuri apu. Itse työ täytyy tehdä itse. 


Kun malttamattomuus käskee, hukkuu intuitio

Intuitio tarkoittaa siis vaistoa, aavistusta tai sisäistä ymmärrystä, joka ei perustu tietoiselle päättelylle. Malttamattomuus perustuu pelkästään tietoiselle päättelylle. Se on se joka toteaa, että matkalaukun päällä on taas muutama pölyhiukkanen, joten et ole mennyt tai menossa mihinkään. Ja mitä se käskee tekemään? Se käskee varaamaan reissun heti. Se siis havaitsee ongelman tai todisteen ja käskee korjaamaan sen heti. Koska kyseessä on intuition vastainen toiminta, ei mikään yleensä mene putkeen. Paras ratkaisu: älä tee mitään. Koitin eilen tehdä monia asioita tasoittaakseni mieleni. Sellaisia mukavia keskeytyksiä jotka tyynnyttäisivät malttamattomuuteni. Menin mm metsään poimimaan mustikoita, mutta päädyin ns ojasta allikkoon, kunnes luovutin kokonaan. 


Antautuminen

Kun luovutin, nostin kädet ilmaan ja sanoin “Painin taas tämän malttamattomuuden ja ahdistuksen kanssa. En tiedä mitä tällä tehdä, joten annan sen teille Taivaallisille. Pallotelkaa te sitä ja korvatkaan se maltilla ja selkeydellä. Kiitän teitä tästä rauhasta ja tyyneydestä jonka minulle annoitte.” Ja samassa paino nousi harteiltani ja olinkin rättiväsynyt. Ainoa asia joka tuli mieleeni, oli keskeneräinen romaani ja pakastimessa oleva jätskipaketti. Eli vietin iltapäivän parvekkeella lukemassa. Suu maistuen tuoreilta mustikoilta ja vaniljajäätelöltä. Eihän se pelkästään tuohon hävinnyt, vaan malttamattomuus notkui mukana joka välissä. Tuosta hetkestä lähtien rinnalle nousi kuitenkin myös intuitio. Noudatin sitä sokeasti ja iltaan mennessä olinkin oma valoisa ja tasapainoinen itseni. 


Usko on ihmeellinen asia

Se todellakin avaa ovia. Paljon. Elämästä on tullut huomattavasti helpompaa ja ihmeellisempää. Olen todella kiitollinen siitä mitä kaikkea saan ja mitä kaikkea minulla on. Eilisen painin jälkeen oli ihana huomata kuinka tuo linkin rukous vaan virtasi paperille ja tämä artikkeli kirjoitti itsensä. Rationaalinen, järkeilevä mieli ei kykene näkemään sitä mitä toimista seuraa. Se tulkitsee keskiviikkoisen iltapäivän romaanin lukemisen vetelehtimiseksi, sillä olemme oppineet työn olevan ainoa oikea tie eteenpäin. Kuten kerroin, tein töitä koko eilisen päivän. Painin, väänsin sekä toteutin, heti herättyäni aina nukahtamiseen asti. Tänään poimin ne marjat jotka siitä kypsyi.


Usko itseesi ja luota intuitioosi. Joskus oikea tapa on päästää irti ja uskoa kaiken järjestyvän täydellisellä tavalla. Kukoistavaa ja täydellistä päivää teillekin 💖

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.